The Place Beyond The Pines 2013 HD
Voimakas ja sykähdyttävä tunnedraama isien ja poikien välisestä katkeamattomasta katkeruudesta, tähtinään Ryan Gosling, Bradley Cooper, Eva Mendes, Ben Mendelsohn ja Ray Liotta.
Luke (Gosling) on määränpäätön uskalikko, joka kulkee kaupungista toiseen tekemässä stunt-performansseja moottoripyörällään. Matkalla hän kohtaa menneisyytensä Rominan (Mendes) ja saa tietää tulleensa isäksi sillä aikaa, kun on keskittynyt maailman karnevaaleihin. Hän päättää ryhtyä vastuulliseksi perheenpääksi, hylätä elon tien päällä ja tienata elantonsa arkisesti automekaanikkona. Huoltamon Robin (Mendelsohn) keksii kuin keksiikin käyttöä stunt-taitoiselle Lukelle – ilmiömäisenä sarjapankkiryöstäjänä.
Ei aikaakaan, kun lainvalvoja Avery Crossin (Cooper) koura tavoittaa sankarin. Kunnianhimoinen keltanokka Avery harhailee vaarallisen korruptoituneen etsivä Delucan (Liotta) ikeen alla, etsien tasapainoa työn, vaimonsa ja poikansa välillä. Lopulta kahden perheenpuolustajan, Averyn ja Luken, yhteenotto säteilee myös kummankin jälkikasvun harteille, eikä pojille (Dane DeHaan ja Emory Cohen) jää muuta vaihtoehtoa, kuin katsoa silmiin kohtalokasta, mutta yhteistä isiensä perintöä.

Suomen
HD
Alkuperäinen nimi:
The Place Beyond The Pines DVD/HD/VOD
Taille: 1.4 Gb
LE GENRE:Draama, Rikoselokuva
Ohjaaja: Derek Cianfrance
Kesto: 2 t 20 min
Pääosissa: Ryan Gosling, Bradley Cooper, Eva Mendes, Ben Mendelsohn, Ray Liotta, Rose Byrne, Mahershala Ali, Bruce Greenwood, Dane DeHaan, Emory Cohen
- Elokuvia Verkossa
- Traileri ››