Kalevala - Uusi aika 2013 HD
Aikojen alussa Kalevalassa taottiin ihmiselle ihmekone – sampo, jonka sanotaan antavan rikkauksia. Tieto ihmekoneesta leviää ja Pohjolan valtias Louhi haluaa sen itselleen. Louhi kokoaa liittolaisensa ja lähtee ryöstöretkelle Kalevalaan. Alkaa taistelu sammosta.
Suuren kansainvälisen konsernin toimitusjohtaja Sampo Väinölä on alkanut kipuilla yhtiön maailmanvalloituksen kynnyksellä. Yhtiö on tuomassa markkinoille mieleen vaikuttavan virtuaalilaitteen. Paineiden ja mahdollisuuksien ristiriidassa alkaa tapahtumasarja, joka johdattaa Sampon tietoisuuteen menneisyyden voimista. Hän tajuaa olevansa mukana aikojen alussa alkaneessa Kalevalan ja Pohjolan välisessä taistelussa. Totuus Sammosta paljastuu tänään.

Suomen
HD
Alkuperäinen nimi:
Kalevala - Uusi aika DVD/HD/VOD
Taille: 1.4 Gb
LE GENRE:Draama, Kotimainen
Ohjaaja: Jari Halonen
Kesto: 1 t 50 min
Pääosissa: Tommi Eronen, Konsta Mäkelä, Ari Vakkilainen, Tanjalotta Räikkä, Ville Tiihonen, Pirjo Lonka, Olavi Uusivirta, Pauli Poranen
- Elokuvia Verkossa
- Traileri ››