HD Areena
HD Areena

Brooklynin pojat 2014 HD

Suomalaisäiti haluaa ottaa selville miksi hänen poikansa isänpuolinen suku on jo useassa polvessa joutunut elämään ilman arjessa läsnä olevaa isää. Onko kenties isien Brooklynin-italialaisuudella jotakin tekemistä asian kanssa?
Ohjaaja, käsikirjoittaja Inderjit Kaur Khalsa muutti Yhdysvaltoihin vuonna 2000. Näyttelijän ammatti vaihtui pian kulkurin tiehen kun hän yhdessä amerikkalaisen miehensä kanssa päätti lähteä seuraamaan henkistä polkua. Viiden vuoden ajan he matkasivat osavaltiosta toiseen vieraillen eri koulukuntien opettajien luona. Matkan aikana heistä tuli joogeja, sikhejä ja yhteisen lapsensa vanhempia. Lapsen syntymän jälkeen he päättivät asettua Suomeen, mutta pian parin tiet erkanivat ja isä palasi takaisin New Yorkiin.
Inderjit lähti tekemään Brooklynin poikia syyllistettyään ex-aviomiestään riittävän pitkään. Hänen pyrkimyksenä oli saada isä ymmärtämään, että poika tarvitsee tätä. Kahden mantereen välinen vanhemmuus on raskasta jokaiselle. Vaikka poika vaikuttaakin sopeutuneen isän muutamaan vierailuun vuodessa, niin syvemmällä häntä piinaa suru ja ikävä. Tutkimusmatkan aikana Inderjit löytää yllättävän vastauksen suvun isien poissaoloon poikiensa elämästä ja seuraukset näkyvät heissä jokaisessa. Katkaistakseen kierteen oman poikansa kohdalla Inderjitin onkin tehtävä muutos omassa suhtautumisessaan tilanteeseen.
Huom. Tekstitys vain suomeksi.
Katso Brooklynin pojat
Brooklynin pojat
Suomen
HD
Alkuperäinen nimi:

Brooklynin pojat DVD/HD/VOD

Taille: 2.4 Gb
LE GENRE:Dokumentti
Ohjaaja: Inderjit Kaur Khalsa
Kesto: 1 t 11 min
Pääosissa: Amrit Singh Khalsa, Kuldip Singh Khalsa, Serge Quinterno, Elaine Frangello, Inderjit Kaur Khalsa

  • Elokuvia Verkossa
  • Traileri ››