HD Areena
HD Areena

Shopping Tour 2014 HD

Mikhail Brashinskyn ohjaama venäläinen kauhukomedia Shopping Tour kertoo äidistä ja hänen teini-ikäisestä pojastaan, jotka lähtevät ostosmatkalle Suomeen. Ostosmatka saa kammottavan käänteen, kun joukko suomalaisia ihmissyöjiä hyökkää pahaa-aavistamattomien venäläisturistien kimppuun. Ostosmatka muuttuu taisteluksi elämästä ja kuolemasta.
- Käteinen ei käy. Kätesi käy. -
Elokuva on koostettu päähenkilöiden kuvaamista videoista kauhuklassikko The Blair Witch Projectin hengessä. Shopping Tour kuvattiin Turussa ja Kotkassa.
Huom. Elokuva on tekstitetty vain suomeksi.
Shopping Tourin alussa nähdään 3-minuuttinen lyhytelokuva, joka voitti elokuvan teemalla järjestetyn lyhytelokuvakilpailun. Palkintona oli päästä teatterilevitykseen yhdessä Shopping Tour -elokuvan kanssa. Levitysyhtiö Black Lion Picturesin järjestämän lyhytelokuvakilpailun voittajaksi valittiin Jo-Jo the Dog Films -ryhmän The One Who Hated The Darkness. Elokuvassa mystinen lasinpalanen pakottaa perheenisän kohtaamaan menneisyytensä. Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Niina Ylipahkala ja pääosissa nähdään mm. Enni Ojutkangas ja Raimo Hytti.
Katso Shopping Tour
Shopping Tour
Suomen
HD
Alkuperäinen nimi:

Shopping Tour DVD/HD/VOD

Taille: 1.8 Gb
LE GENRE:Komedia, Jännitys, Kauhu
Ohjaaja: Mikhail Brashinsky
Kesto: 1 t 13 min
Pääosissa: Tatyana Kolganova, Timofey Yeletsky, Tatyana Ryabokon, Alexander Lutov, Satu Paavola

  • Elokuvia Verkossa
  • Traileri ››