Cheek - Live @ Olympiastadion 2014 HD
Cheek teki suomalaista musiikkihistoriaa elokuussa esiintymällä kaksi iltaa peräkkäin loppuunmyydylle Olympiastadionille. Koskaan aiemmin kotimainen sooloartisti ei ole esiintynyt Olympiastadionilla täydelle katsomolle. Lauantaina 23.8. taltioidussa konsertissa nähdään ja kuullaan suurimpien hittien lisäksi unohtumattomat duetot vierailevien artistien kanssa.
Torstaina 6.11.2014 on ainutlaatuinen tilaisuus kokea Cheekin Olympiastadionin konsertti suurilla valkokankailla. Stadionkonsertti esitetään yhden päivän ajan Finnkinon teattereissa kuudella eri paikkakunnalla: Helsinki, Jyväskylä, Lahti, Oulu, Tampere ja Turku. Liput näytöksiin tulevat myyntiin keskiviikkona 15.10.2014 klo 14.00 Finnkinon verkkokaupassa ja teattereissa.
Cheek on Suomen striimatuin artisti ja hän on julkaissut kahdeksan albumia, joista kolme on myynyt kultaa, kaksi platinaa ja kaksi multiplatinaa. Cheek on uransa aikana tehnyt yli 1200 keikkaa ja hänet on palkittu kuudella Emma-patsaalla.
Liput à 20 € (elokuvasarjaliput eivät käy näihin erikoisesityksiin, Event-sarjaliput käyvät). HUOM! Varatut liput on lunastettava neljän vuorokauden kuluessa varaushetkestä. Tarkista tarkka lunastusaika varausvahvistuksesta.
Cheek-fanituotteita myynnissä Finnkinon elokuvateattereissa 6.11. ennen ja jälkeen konsertin!

Suomen
HD
Alkuperäinen nimi:
Cheek - Live @ Olympiastadion DVD/HD/VOD
Taille: 2.2 Gb
LE GENRE:Event cinema
Ohjaaja: DVD
Kesto: 2 t 1 min
Pääosissa: N/A
- Elokuvia Verkossa
- Traileri ››