Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -erikoisnäytös 2016 HD
Finnkino järjestää Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvasta erikoisennakkonäytökset kaikilla Finnkino-paikkakunnilla tiistaina 15.11. klo 19.30.
Ainutlaatuisessa tapahtumassa nähdään ennen elokuvaesitystä suorana lähetyksenä tunnelmia ja haastatteluja Lontoon kutsuvierasensi-illan punaiselta matolta. Tätä taianomaista tilaisuutta varten voit valita vaatekaapistasi yllesi jästin, velhon, noidan tai vaikka ihmeotuksen asun! Ethän kuitenkaan käytä maskeja, naamioita tai monijuomalientä, vaan saavut paikalle tunnistettavana itsenäsi.
Helsingin TENNISPALATSIN SCAPE-SALIN katsojat pääsevät mukaan kansainväliseen lähetykseen: Scape-salista kuvataan videotervehdys, joka nähdään kaikkien muiden maiden fanitervehdysten kanssa live-lähetyksen lopussa.
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on aivan uusi seikkailu, joka vie yleisön takaisin J. K. Rowlingin velhomaailmaan. Neljä viimeistä Harry Potter -elokuvaa luotsanneen David Yatesin ohjauksen keskeisessä roolissa nähdään Oscar-voittaja Eddie Redmayne (Kaiken teoria), joka esittää velhomaailmassa toimivaa taikazoologia, Lisko Scamanderia.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1926, jolloin Lisko Scamander on juuri saanut päätökseen maailmanlaajuisen tutkimusmatkansa löytääkseen ja dokumentoidakseen erikoislaatuisen joukon taikaolentoja. Ennen kotiinpaluutaan Lisko tekee välipysähdyksen New Yorkissa. Lyhyeksi suunniteltu pysähdys kuitenkin pitkittyy, kun kuvioihin astuvat Jacob-niminen ei-taik (amerikkalainen nimitys jästille), kadonnut taikasalkku, sekä Liskon karanneet ihmeotukset, jotka tapaavat aiheuttaa harmia niin velhoille kuin ei-taikeille.

Suomen
HD
Alkuperäinen nimi:
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -erikoisnäytös DVD/HD/VOD
Taille: 1.7 Gb
LE GENRE:Seikkailu, Fantasia, 3D
Ohjaaja: David Yates
Kesto: 2 t 58 min
Pääosissa: Eddie Redmayne, Colin Farrell, Ezra Miller, Katherine Waterston, Dan Fogler, Samantha Morton, Zoë Kravitz, Carmen Ejogo, Jenn Murray, Ron Perlman, Jon Voight
- Elokuvia Verkossa
- Traileri ››