HD Areena
HD Areena

Gotti - Viimeinen kummisetä 2018 HD

Tunnettu gangsteri John Joseph Gotti (John Travolta) nousi 1980-luvun puolivälissä verisen vallanvaihdon seurauksena Gambinon mafiaperheen johtajaksi ja New Yorkin italialaisen mafian huipulle, päälliköiden päälliköksi. Gottin kaudella Gambinon mafiaperheestä tuli kaikkien aikojen menestyksekkäin ja vaurain rikollisjärjestö Amerikassa.
Aniello Dellacrocen (Stacy Keach) suojatti vaikutti pitkään lähes koskemattomalta, sillä hän selvisi ilman tuomioita lukuisista oikeudenkäynneistä, ansaiten siten lisänimen Teflon Don. Gottin kohtaloksi koituivat äänitallenteet, joilla Gotti keskustelee Gambinon perheen alipäälliköiden kanssa murhista ja muusta mafiaperheen harjoittamasta rikollisesta toiminnasta. John Gotti sai vuonna 1992 viisi elinkautistuomiota. Hän kuoli kurkkusyöpään vankilassa vuonna 2002.
Gotti oli paitsi mafiajohtaja, myös perhekeskeinen mies. Vaimo Victorialla (Kelly Preston) ja viidellä lapsella oli suuri rooli miehen elämässä, ja oman lapsen kuolema järkytti paatunutta rikollista perin pohjin. Vanhin poika John Jr. (Spencer Lofranco) liittyi myös mafiaan ja johti Gambinon perhettä isän jouduttua vankilaan. Myös John Jr. joutui aikanaan vankilaan, mutta vapautui vuonna 2009.
”Gotti” perustuu John Jr. Gottin muistelmiin ”Shadow of My Father”, ja John Jr. ja Victoria Gotti antoivat apuaan myös elämäkerrallisen elokuvan hahmojen taustoittamisessa. Elokuva tarjoaa siksi ennennäkemättömän näkökulman elämään mafian sisällä. Mafiaelämä, ”the Life”, on ristiriitojen täyttämää. Väkivalta on aina läsnä, mutta niin ovat perinteiset arvotkin: uskollisuus on kunnia-asia eikä pettureita suvaita. Isälle tärkeintä oli uskollisuus mafiaperheelle, pojalla lopulta hänen omalle perheelleen.
Katso Gotti - Viimeinen kummisetä
Gotti - Viimeinen kummisetä
Suomen
HD
Alkuperäinen nimi:

Gotti - Viimeinen kummisetä DVD/HD/VOD

Taille: 2.2 Gb
LE GENRE:Draama, Rikoselokuva
Ohjaaja: Kevin Connolly
Kesto: 1 t 50 min
Pääosissa: John Travolta, Spencer Rocco Lofranco, Kelly Preston, Pruitt Taylor Vince, Stacy Keach

  • Elokuvia Verkossa
  • Traileri ››